Kirsi
Ihmisten auttaminen on elämän tehtäväni ja olen kiitollinen, että voin auttaa sinua.
Uskon, että kaikki tässä ja edellisissä elämissämme kokemamme kärsimykset, traumat ja
rakkaudettomuudet uppoutuvat syvälle kehomme muistiin ja sielumme sopukoihin. Käsittelemättömänä ne
voivat aiheuttaa jossain elämän vaiheessa suuriakin terveys ongelmia.
Ihminen on erottamaton osa Jumalaa / Alkulähdettä. Todellinen olemuksemme perustuu rakkauteen.
Olemme tulleet maailmaan löytämään tuon rakkauden itsestämme, muistamaan keitä oikeasti olemme, ja
jakamaan tuota löytöä eteenpäin omalla olemuksellamme, toimimaan kanssaluojina uuden valoisemman
maailman luomisessa.
Sinun synnyin oikeutesi on elää rakkauden täyttämää elämää.
Enkeleiden sanotaan tulevan Jumalan sydämestä ja moni enkeli on ihmisen muodossa täällä maan päällä
auttamassa.
Olen syntynyt Oulussa. Lapsuuteni sekä nuoruuteni kesät vietin Perämeren rannalla perheeni kanssa
kesämökillä.
Meri ja luonto kehittivät intuitiivisuuttani ja yhteyttäni luonnonhenkiin sekä enkeleihin.
Luonnon merkitys on avautunut minulle yhä enemmän ja ymmärrän nyt, kuinka luonto voi todella parantaa
ja on elinehto ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.
Yksi elämälleni tärkeä asia on ollut kodin perustaminen, lapset ja perhe. Olen kokenut äitiyden hyvin
voimaannuttavana kokemuksena, sillä se on opettanut minua paljon pyyteettömän rakkauden
ymmärtämisessä ja kokemisessa.
Vuonna 2013 oli aika alkaa opiskelemaan ja syventämään intuitiivisuuttani. Halusin oppia auttamaan
ihmisiä ja käyttämään luontaista intuitiivista näkemistäni hyväkseni. Opiskelin enkelihoitajaksi,
regressiohoitajaksi sekä kävin enkeliselvänäkijä koulutuksen sekä muita kursseja, jotka ovat auttaneet
minua ymmärtämään itseäni ja maailmaa. Olen oppinut kanavoimaan omaa viisauttani, enkeleitä ja
muita valonauttajia.
Elämän haasteiden kautta olen oppinut paljon, sillä ne ovat olleet tärkeitä kokemuksia, tieni viitottajia
ja ne ovat auttaneet minua ymmärtämään itseäni, muita sekä tätä maailmaa.
Rakkauden Alkulähteen, Kristusvalon, Pyhä Sofian sekä oman viisauden löytäminen itsestään on
voimaannuttaa ja tekee elämän rikkaaksi.
Olen kiitollinen, että nyt voin auttaa Sinua voimaantumaan ja löytämään elämääsi lisää terveyttä,
rakkautta ja iloa.